Arkistot ajalle maaliskuu, 2013

perjantai 15. maaliskuu 2013 21:09

Nepal-sesonki alkakoon!

Noniin, alkaa olla paletti ja paketti kasassa lauantaina 16.3. alkavaan Nepalin kevät-kauteeni! Ohjelmassa Everest BC & Island Peak -trekki, jonka jälkeen pieni privaattiretki Poonhillille ja Pokharan ympäristöön. Kevään iso homma eli Makalun proggis alkaa Katmandusta 15.4.

Mitäkö on tehty, että homma on Makalun osalta saatu kasaan? No ensinnäkin on tsekattu paperityöt nepalilaisen operaattorini kanssa yhdessä kuntoon. Tämä tarkoittaa mm. palvelusopimuksia eli paljonko maksaa, mitä hintaan kuuluu ja mitä ei, sekä minä päivänä lähdetään Katmandusta kohti perusleiriä. Operaattorin välityksellä on lisäksi viranomaisten kanssa hoidettu luvat järjestykseen.

Iso rulianssi on aina varustepuolen miettiminen. Tarvittava varustus on huolellisesti listattu ja funtsittu mitä on Katmandussa varastossa ja mitä tuodaan Suomesta. Osa kalustosta on uusittu. Todennäköisten yläleiripäivien määrä on laskettu ja näin tsekattu ruuan ja retkikaasun tarve. Olen nyt varautunut runsaaseen kymmeneen yläleiriyöhön, minkä pitäisi riittää mainiosti.
Sääennusteet on merkittävä tekijä onnistumisen suhteen. Niiden toimittaminen on sovittu Washingtonilaisen meteorologian professorin Michael Faginin kanssa. Mm. tähän tarpeeseen liittyen Savantum on viritellyt satelliittijärjestelmäni kuntoon, jotta sähköpostit tavoittavat minut Makalun perusleirissä.

Kaiken järjestelyn ohella kuluu paljon aikaa kohteeseen tutustumiseen. Kaikki löydettävissä olevat kuvat on tutkittu ja selvitetty reittiä. Viime syksyisen Ganesh 1 projektin kohdalla suureksi avuksi havaittua Google Earthiä on myös pyöritelty ahkerasti. Erityisesti on kiinnitetty huomiota mahdollisiin ongelmapaikkoihin ja suunniteltu mm. reitin merkitsemistä.

Ai että jännittääkö? No totta hemmetissä jännittää! Tämä tulee ihan varmasti olemaan kovin nousuni koskaan!

Alla Ludon hieno video Makalun huippupäivästä eräällä syyskaudella.

perjantai 8. maaliskuu 2013 12:51

Makuupussit ja untuvat korkealle

Posti toi pehmeän paketin Ranskasta Valandren tehtaalta. Pidän hyvää untuvavarustusta tärkeimpänä ’survival’-gearinä kenkien ja hanskojen ohella eikä näiden kohdalla voi tehdä kompromisseja.
Olen vannoutunut untuvahaalareiden käyttäjä. Joku on kutsunut minua asiassa vanhanaikaiseksikin, mutta en osaa kuvitella käyttäväni kaksiosaista untuva-asua. Ensimmäisen Cho Oyun reissun tein kaksiosaisella, minkä jälkeen olen kuudesti kiivennyt 8000 m+ huipuille Valandren Combi -haalarissa. Pidän haalaria kaikin puolin kätevimpänä, mukavimpana ja kevyimpänä suhteessa riittävään lämmöneristävyyteen. Oleellista on myös, että vyötärön tienoolle ei kerry tuplakerrosta haittaamaan näkyvyyttä ja liikkuvuutta.

Päivitimme samalla makuupussit. Monesti kuvitellaan, että korkealle kiivettäessä makarin tulee olla mahdollisimman paksu ja lämmin. Se ei suinkaan ole tarpeellista, sillä untuvahaalari käy pääasiallisesta lämmöneristeestä. Yläleireissä nukun aina haalarissa ja kevytkin makari riittää. Aiemmin olen käyttänyt Marmotin Atomia. Makalulle Valandren porukka kehoitti ottamaan mukaan astetta runsaammin täytetyn ja päädyimme La Fayetteen. Kevyitä pusseja käytettäessä makuualustan merkitys korostuu ja ThermaRestin NeoAir XLite on osoittautunut parhaaksi käyttämäkseni yläleirialustaksi.

Perusleirissä puolestaan ei varusteiden painolla ole väliä. Tärkeintä on tehdä olo mahdollisimman mukavaksi ja saada lepo maksimoitua. Uudeksi perusleirimakuupussikseni vanhan umpihomehtuneen tilalle valitsimme muhkean Odinin. Alustana käytän beississä ikivanhaa ThermaRestin LuxuryCamp Kingsize:a.