Kaksiviikkoisen matkani aikana olin joutunut kääntymään monelta reitiltä sateen tai huonojen lumiolosuhteiden vuoksi. Olin käynyt yrittämässä myös Aiguille Vertelle (4122 m.), jonne halusin kiivetä klassikkoreittiä - Whymper-kuluaaria.
Nousin Couverclen hytille uudestaan 21.6. Whymper-kuluaarille lähdetään varhain; heräsin keskiyöllä ja aloitin puoli tuntia myöhemmin perässäni vuoristo-opas ja elävä legenda, Christoph Profit kahden asiakkaansa ja hyttivahdin kanssa. Lumi ei alkumatkasta ollut vielä kovettunut, mutta parani aamuyötä kohden. Oli vielä pimeää, kun pääsin reunarailon yli kuluaarin alkuun ja olin tyytyväinen, että olin käynyt sen juurella aiemmin. Nousin suoraan ylöspäin pienten jääputousten muodostamia portaita myöden, kunnes lähes paria sataa metriä korkeammalla huomasin reitin muuttuvan kivikkoisemmaksi ja hyvin pystysuoraksi; olin pimeässä ajautunut liiaksi oikealle seurattuani laskeutumisankkureiksi jätettyjä nauhalenkkejä. Kivien lomassa lumi oli osin heikosti kiinnittynyttä, mutta varovasti liikkuen pääsin siirtymään sivulle kuluaariin. Yö oli kylmä, mutta nautin hyvistä jääolosuhteista kohti huippua jyrkkenevässä upeassa uomassa. Lopulta vuoren toiselta puolelta puhaltava tuuli alkoi ulottua kuluaariin sen huipun muodostavan satulan yli. Suuntasin Grandes Rocheusen huipulle vieville kiville, jotka saavutettuani pääsin kurkistamaan satulan yli vuoren toiselle puolelle. Aurinko alkoi nousta.. Kiipesin lyhyen matkan Grandes Roucheusen huipulle, jolta minulla oli upeat näkymät kohti Verteä ja toiselle puolelle Aiguille du Jardinille ja Les Droitesille, jolla olin käynyt edellisviikolla. Kiipesin vähän matkaa alaspäin ja pääsin yhdellä laskeutumisella takaisin satulaan, josta aloitin viimeiset metrit veitsenterävällä lumiharjanteella. Olin hurmoksen vallassa; huomasin tuulettavani yksin, kun astelin varovasti viiman kovettamalla harjanteella kohti Blancin massiivin upeinta huippua. Muut olivat jääneet kauas taakse..tämä on sitä, mitä varten elän!

Aiguille Verte-galleria 1 [2]