Pointes Lachenal Traverse | 23.6.2007 (Soolo)

Huonojen säiden vuoksi luovuin ajatuksesta kiivetä Jägerkuluaaria, mutta nousin kuitenkin Midille tarkoituksenani käväistä nopeasti Mont Blancilla kolmen huipun reittiä. Seuraavalle päivälle oli luvattu hyvää säätä. Kevyessä varustuksessa ja varhain heräten olisi mahdollista tavoittaa huippu ja päästä vielä samana päivänä alas laaksoon. Päivä oli kuitenkin ollut tuulinen, eikä sää tyyntynyt ja kirkastunut yöllä, joten lumi ei ehtinyt kovettua aamuun mennessä. Lähdin kuitenkin ottamaan selvää Contamine-Negri -reitin lumiolosuhteista. Kiipesin serakin korkeudelle ja käännyin takaisin; parin sentin kovan kerroksen alla oli pehmeää lunta, mikä teki kiipeämisestä hyvin hidasta ja olisi tehnyt päivästä suunniteltua pidemmän.
Lachenalin huipuille oli lyhyt matka ja kiipesin kolme huippua traverssina päinvastaiseen suuntaan, kuin on yleensä tapana. Päivä oli säätiedotuksen mukaisesti upea ja nautin hienosta päivästä vuorilla. Samaan aikaan olin kuitenkin harmistunut epävakaista sääolosuhteista, jotka eivät tällä kertaa sallineet pääsyä suuremmille reiteille.

© Samuli Mansikka | samulimansikka.com