Matterhorn Hörnligrat | 10 - 11.7.2006 (S. Mansikka & K. Blair)

Tapasin ystäväni Kurt Blairin Zermattissa 10.7 ja nousimme vielä samana päivänä Hörnlihüttelle Matterhornin (4478 m.) juurelle. Halusimme seuraavana päivänä kiivetä Zmuttgratin. Majalla tapaamiemme oppaiden mukaan reitin alku oli kuuman kesän vuoksi huonossa kunnossa. Heräsimme kuitenkin seuraavana aamuna aikaisin ja lähdimme pohjoisseinän juurelle. Seinältä putosi jo varhain yöllä siinä määrin kiviä, että päätimme muuttaa suunnitelmia ja nousta vuorelle Hörnliä pitkin. Alarinteet oli nopea kiivetä ilman köyttä ja tavoitimme 4000 metrin korkeudessa sijaitsevan Solvayhütten reilun kolmen tunnin urakan jälkeen. Hytillä solmimme itsemme köyteen, sillä ylemmillä rinteillä oli varsin paljon lunta, jonka lisäksi tuuli kävi erittäin voimakkaaksi. Noin puolet reitille lähteneistä kääntyikin takaisin juuri tuolla osuudella. Voimakasta tuulta lukuunottamatta sää oli kerrassaan upea ja nautin kiipeämisestä valtavasti enemmän, kuin edellisen kerran Matterhornilla käydessäni. Silloin sää oli aivan toisenlainen ja meillä oli suuria vaikeuksia löytää reittiä. Nyt pilvettömässä säässä reittiä oli helppo seurata ja tavoitimme tuulisen huipun hyvissä ajoin; nousu reitin juurelta huipulle kesti 5,5 tuntia. Nautimme hetken hulppeista näkymistä ja aloitimme pitkän laskeutumisen, johon meiltä kului lähes 7 tuntia. Jatkoimme vielä samana iltana jalan Zermattiin.

© Samuli Mansikka | samulimansikka.com