CHO
OYU - 8201 m. 26.8 - 17.10.2006
Samuli
Mansikka (28) ja Jere Pettersson (25) ottivat
tuntumaa maailman suurimpien vuorten kiipeämiseen
syksyllä 2006, kun he tavoittelivat Cho
Oyun 8201 metrin korkeutta hipovaa huippua.
Vaiherikas matka huipulle oli kaatua tavattoman
runsaiden lumisateiden aiheuttamiin viivästyksiin.
Matkan aikana tulivat harmillisesti tutuiksi
myös vuorikiipeilyssä tavalliset terveysriskit;
Voimakas ja pitkään jatkunut "jäätikköyskä"
sai lopulta Jeren kylkiluun murtumaan. Jere
saavutti kuitenkin oman korkeusennätyksensä
käytyään kahdesti ykkösleirissä
(6400 m.) vieden sinne vuorella tarvittavia
varusteita.
Samuli saavutti Cho Oyun korkeimman kohdan 2.10.2006
klo. 8.30. Cho Oyulla yleiseksi muodostuneesta
käytännöstä poiketen Samuli ei
käyttänyt pullotettua happea missään
vaiheessa nousua tai vuorelta laskeutumista.
Kaksikko pyrki huipulle perusreittinä pidettyä
Tiibetin puoleista rinnettä. Perustetut yläleirit
sijaitsivat korkeuksissa 6400 m., 7150 m. ja
7560 m. Ylempi perusleiri perustettiin 5600
metrin korkeuteen. Kohdetta lähestyttäessä
perustettiin leiri myös ns. "Kiinalaiseen
perusleiriin" 4700 metriin, sekä yhdeksi
yöksi 5100 metriin.
Retkikunnan
organisoinnissa olivat apuna Dan Mazur (USA),
Phil Crampton (USA/GB) ja Murari Sharma (NEP).
Keskeisessä roolissa matkassa olivat mukana
Matkatoimisto Area, sekä Peak Performance.
 |