Lähtö Kilimanjarolle? Mitä pakkaan mukaan?

Perjantai-aamuna olisikin lähtö jo perinteeksi muodostuneelle alkuvuoden Itä-Afrikan-keikalle! Tällä kertaa ohjelmassa on Mount Meru & Kilimanjaro (Machame) -kombo, jonka jälkeen lomailen muutaman päivän upealla Sansibarin saarella. Sansibarin sukeltelujen jälkeen opastetaan Kilimanjaro Rongai & safari -ryhmä.

Mitä pakkaan mukaan? Olen suhteellisen järjestelmällinen pakkaaja ja laadin jokaiseen matkaan varusteluettelon. Nykyisin olen ensin ottanut pohjaksi edellisen vastaavan matkan luettelon ja tsekannut mitkä tavarat toimivat, mitkä eivät, mitkä vaativat uusimista jne. Ennen kaikkea listat auttavat hajamielistä muistamaan jokaisen oleellisen artikkelin. Rajattomasti ei voi mukaan pakatakaan, sillä kantajalaukku saa Kilimanjarolla painaa enintään 10 kg.

Kaikessa ulkona liikkumisessa tärkeintä on toimiva vaatetus. Kilimanjarolla olosuhteet ovat varsin miellyttävät. Päivälämpötilat patikalla vaihtelevat alarinteiden +15-25 asteesta huipun +5-20 C päivälämpötiloihin. Ylimmissä leireissä mennään viitisen astetta pakkasen puolelle, toiseksi ylimmissä nollan tuntumaan tai pari astetta pakkaselle ja alempana pysytään yölläkin useita asteita plussalla. Huippuyöhön lähdetään yleensä keskiyöllä nollassa asteessa ja pakkanen kiristyy yön mittaan. Yön alimmaksi en kuitenkaan koskaan ole mitannut alle -5 C, vaikkakin olen kuullut kymmenestäkin pakkasasteesta. Ohut ilmanala tekee oman osansa kylmän kokemisessa. Lämpötilat tuntuvat korkealla aina kylmemmiltä, kuin vastaavat asteluvut kotioloissa.
Joka tapauksessa sinun tulee suojautua sekä aurinkoiselta kuumalta keliltä, että huippuyön pikkupakkaselta. Sateen todennäköisyys on etenkin Machamen alarinteillä suuri ja hyvät kuorivaatteet tai sadeviitta ovat välttämättömät. Älä unohda myöskään repun sadesuojusta (, joka on muuten osoittautunut helpoimmin unohtuvaksi artikkeliksi aurinkolasien ohella).

Seuraavaksi oleellisinta on yöpymisvarustus. Teltat tulee operaattoreiden puolesta, joten tarvitset vain oman makuupussin ja -alustan. Ruoka ja aterimet kuuluvat niin ikään firman kalustoon. Minimissään tarvitset vain parin litran vetoisuuden edestä juomapulloja ja vedenpuhdistustabletit. Käytännössä kaikki muu on ekstraa. Eivät välttämätöntä, mutta lisäävät viihtyisyyttä – Kameravarustus, omat naposteltavat, ajanviete ym.

Ohesta löydät oman luetteloni Kilimanjarolle tällä kertaa pakkaamistani varusteista. Osa välttämätöntä, osa ei niinkään. Joka tapauksessa listan varusteet, etenkin vaatekappaleet ja niiden yhdistelmät, on usean vuoden aikana juuri näissä oloissa toimiviksi osoittautuneita. Toivon, että listastani on vinkkiä omaan Kilimanjaron-matkaan valmistautuessasi.

Matkan muut vaiheet vaativat luonnollisesti oman varustuksensa ja kolmen toisistaan poikkeavan miljöön matkalle tavaraa kertyy väistämättä. Safarille mm. tarvitaan ilmavaa ja auringolta suojaavaa vaatetusta, hyttysmyrkkyä ja lisäksi täydennystä kameravarustukseen. Sansibarille puolestaan pakkasin sukellusvarustusta ja rantavaatetta. Muista aina pakata myös siistimpiä salonkikelpoisia vaatekertoja esim. hotelli-illallisille ja safarilodgeissa oleskeluun. Äläkä tietenkään unohda passia, viisumimaksurahaa käteisenä, matkavakuutusta, rokotustodistusta (Tansaniassa vaaditaan keltakuumerokotustodistus) ym. oleellista. Opastetulle matkalle lähteminen on helppoa; ole lentokentällä sovittuna aikana matkanjärjestäjän toimittaman listan mukainen varustus mukana, anna henkilökunnan tehdä järjestelyt, heittäydy lomalle ja nauti!

S. Mansikan Kilimanjaro-varusteluettelo

 

Sopivaa kylmän aamun varustusta Kilimanjaron Barranco-leirissä (n. 4000 m.).

Sopivaa kylmän aamun varustusta Kilimanjaron Barranco-leirissä (n. 4000 m.).