Terveisiä Makalun perusleiristä! Saavuin tänne vuoren ”juurellle” perusleiriin 5700 metriin 24.4. Toivoin saavani mahdollisuuksia huippuyritykseen 15.5. mennessä. Toisin kävi! Maltti ja kärsivälisyys kuitenkin lopulta palkittiin, vaikka kausi venyikin ja kotiinpaluu viivästyi.
Laskeuduin viimeisen kerran vuorelta tänään 23.5. – huipun kautta käyneenä! Sääolot ovat olleet hyvin vaihtelevat, mutta 22.5. jälkeiselle jaksolle luvattiin vihdoin laantuneita tuulia suihkuvirtausten siirtyessä meistä kauemmas. Näinpä lähes koko perusleiriporukka tähtäsi samaan päivään poislukien puolalais-italialaiset (3 hlöä) ja yksi amerikaano. Kaiken kaikkiaan porukkaa taisi olla kolmattakymmentä, joista puolet karkeasti nepalilaisia oppaita ja toinen puoli siis opastettavia Himalaja-seikkailijoita. Yksi oli käynyt jopa Aconcagualla ja mikäpä olisikaan sopivampi looginen seuraava askel, kuin Makalu?
Päivä kerrallaan sirkus eteni aiemmin perustettuihin leireihin tukeutuen Makalu-la -solaan (7400 m.) 20.5. ja 21.5. kunkin ”hyökkäysleiriin”. Omani laitoin huippupäivänä ylitettävän jäävirran laitaan 7700 metriin. Näkö-, muttei huutoetäisyydelle leiriytyi saksalaisseurue. Nämä olivat koko kauden kytänneet pääsyä Makalun upealle länsipilarille, mutta eivät olleet päässeet kovinkaan ylös tuulten vuoksi. Pätevän oloista jengiä ja lähettivät Suomeen kovasti terveisiä.
Herätyskelloni soi klo 22:00, mutta uni maittoi ja siirsin hälytystä tunnilla eteenpäin. Teltasta kaivauduin ulos 23:30 ja lähdin painelemaan jäävirrassa näkyvien valojen perään. Asian Trekkingin ryhmä oli lähtenyt leiristään parisataa metriä alempaa jo kahdeksalta! Liityin letkaan ja paineltiin jäälohkareikon jälkeen helppoa lumirinnettä kohti ns ’French Couloiria’, joka johtaisi reitin kalliokaistaleen halki huippuharjanteelle.
Aamu alkoi kajastaa, kun letka saavutti 8000 metriä. Jonon kärjessä alkoi kamala nepalilaisten käsien viittominen; ”Go back”, ”we can’t climb” ja ”we don’t have enough rope”! Siis mitä he#%tiä!? Firmat olivat opastamassa maksavia asiakkaita ja nyt köysi oli loppu 400 metriä huipun alapuolella!? Keli oli hyvä ja aamu vasta valkenemassa. Mitä nyt?
Luojan kiitos, saksalaiskanuunat David, Hans ja Daniel olivat samassa letkassa! Pari kysyvää katsetta vaihdettuamme lähdimme saksalaiset ja minä tikkaamaan French Coiloiria. Kysymys oli, kuinka kovasti se olisi jäässä? Köyttähän meillä ei ollut ja parisataa metrinen ränni näytti suht jyrkältä. Lumi oli kuitenkin kohtalaisen hyvää ja päädyimme kunnialla kivikaistaleelle. Kalliolla, jota olisi luvassa parisataa nousumetriä, löysimme paljon vanhoja köysiä, joita seurata. Kiipeily oli kamalaa skrämbläystä ja huonoa sellaista.
Valehuippu ja päähuippukin pamahtivat lopulta näkyviin ja homma näytti varsin hyvältä. Tuuli oli järkyttävä enkä muista koskaan olleeni vuorella niin kylmissäni, kun pääsimme kauniille huippuharjanteelle 8300 metriin! Ja herrajjumala mikä pudotus avautui Kiinan puolelle! Omat kuvat jäivät ottamatta, mutta muistelin kymmeniä huippuharjanteesta ja valehuipusta näkemiäni kuvia. Siinä ne nyt olivat ihan oikeasti ja minä olin tässä!
David paineli edeltä ja kiipesi herkän näköisen valehuipun. Kaverit painuivat valehuipun taakse ja minä puuskutin perässä. Vasta valehuipun jälkeen avautuu ”se knife-edge ridge”, josta on nähty kuvia lukemattomissa yhteyksissä. Kamerani laukesi! Siis rikkoutui ja joka kuvaan tuli keskelle iso särö. Pamahtiko kenno halki kylmästä!? Aivan sama! Millään ei ollut väliä! Olimme Makalun huipulla klo 9:20. Kiipesin saksalaisten luo, mutta huippu on liian terävä kaikkien istua mukavasti ja otin oman paikkani hyvin vertikaalisesti nelisen kilometriä Kiinan maaperän yläpuolelta. Ihan hyvinhän tämä meni ”ilman draamaa” ja itse asiassa mukavasti näin ilman sherpa-showta.
Noh, huipulta pitää laskeutua pikimiten alas ja niinhän me teimme! Saksalaisten vauhdissa oli hankala pysyä, mutta päädyimme lopulta yhdeltä iltapäivällä leireihimme. Nukahdin. Heräsin ja havahduin pakkaamaan teltat ja kamppeet ja uupuneena laskeuduin kakkosleiriini (7400 m.). Huonosti Makalu-la:ssa nukutun yön jälkeen aamuseitsemältä 23.5. lähdin laskeutumaan ykkösleiriini (6650 m.), jonka purettuani päädyin basecampiin (5700 m.). Olen perinteisesti kova vollottamaan huipulla. Nyt en saksalaisten nähden kehdannut, mutta perusleirissä tunteet purkautuivat. Olin juuri onnistunut kiipeämään Makalun ja palannut takaisin! Ja nyt, kun sain BC:ssä laitettua kuvat läppärille, tekee mieli vollottaa lisää! Eihän itse kuvissa ole mitään vikaa ja minä kun luulin, että ei kannata nähdä vaivaa, ”kun kenno on rikki”! Achtung! Onneksi Daniel lupasi meilata mulle huippukuvia, joita siis myöhemmin lisää. Ohessa kuva valehuipusta. Päähuippu on aivan sen takana.
Ei kiipeäminen suinkaan tähän lopu! Seuraava reissu vie Pakistaniin ällistyttävän kauniille Gasherbrum 1:lle (8068 m.) ja matka alkaa heti juhannuksen jälkeen 24.6. Siitä lisää, kun pääsen täältä ensin kotiin. Seuratkaa Twitteriä!
Samuli